Entisöintiä

Ystävä pyysi korjaamaan peilin, jonka oli saanut mummoltaan. Reunasta puuttui pala, sen korvasin mustalla lasinpalalla, jonka leikkasin ja hioin oikean malliseksi. Lisäksi kaiversin tekstin ja herkän kukkaiskiehkuran. Peilitöitten kuvaaminen on hankalaa, ettei oma naama näy peilistä. 😛 Vinosta kuvaaminen peilaa kaiverruksen.

Hello beautiful!


***

Seuraava saamani työ jänskätti ihan hitokseen!

Valaisin on Kempeleläisen kaivertaja Stenmanin, luultavasti 1945-1960 käsityönä valmistama. Tämä vanha valaisin oli ollut 50 vuotta säilöttynä muhiin. Ihana tarina kertoo, että mies ja nainen olivat aikoinaan, kumpikin tahoillaan, laittaneet talteen lampun reunapaloja. Osat ovat siis kahden eri isovanhemman lampuista. Tiedossani ei ole montako näitä lamppua on tehty.

Runko oli pahasti vääntynyt ja rikki. Hioin sen kauttaaltaan ja irroitin särkyneet osat.

Koska kyseessä on täysin käsintehty valaisin, kaikki osat olivat eri kokoisia. Ja eri värisiä, vaikka puhdistin ne huolella.

Juotin uudet pidikkeet paloille, pyrkien säilyttämään alkuperäisen valmistustavan.

Tässä kuvassa lasit paikoillaan. Hioin tarvittaessa paloja, jotta ne olisivat suunnilleen saman kokoisia keskenään. Jokaiselle palalle oli vain yksi kohta, mihin se sopi. Hauskaa oli, että kerätyt reunapalat olivat kuvioltaan erilaisia. Miehen keräämät yhtä lajia ja naisen keräämät toista. Sijoittelin ne vuorotellen valaisimeen. Hippasen laitoin kirkasta liimaa kiskoihin, joihin lasit tulivat.

Valmis valaisin tässä, vielä minun pöydällä.


Molempien keräämät palat yhdistettynä! Paljon tunnearvoa sisältävä, arvokas valaisin, joka pääsi sopivasti heidän uuteen kotiinsa!

❤❤

Kuvassa valaisin kunniapaikallaan. Ihanaa!

Solomussa

Kyllä se vaan vilikkaasti jatkuu tämä alakanu vuosi! Tuntuupi että jopa liian vilikkaasti. Tai ainaki omat koivet mennee niin lujjaa ettei perässä pysy. Eli vetäsin rempulat ja siinähän tuli sen verran taas vaihteeksi vahinkua, etten päässy muutamaan päivään ees työhuoneeseen yläkertaan. Että anteeni vaan jos jonkun työt nyt sen takia vähän siirty. Näin jälestäpäin aateltuna olihan se koominen tilanne. Sieltä mie ryntään kantamusten, pahvilaatikoitten kans kaupasta ja eiköhän tökkää mono johonki törökkääseen siinä kaupan etteisessä. Oi mikä ilimalento! Mutta etteenpäin seon tämännii, sano mummo ko nokilleen kaatu.

Siinä kontatessani vilikasin ympärille, että näkikö kukkaa, nii eiköhän oo joku ukon pulliainen pallauttamassa pulloja siinä! Ruoja vaan tyynesti kattoo pitkin nokkavarttaan ja oottellee pallautuskuittia! Ei eväkää värähä auttaakseen naista hätässä! No sillon tullee joku ystävällinen naisimmeinen ja koppaa käskynkkään, et voipiko auttaa. Siinä vaiheessa oma ukkokulta jo pallauttaa ostoskärrejä ja tullee hättiin. Rastapäinen nainen tarjoutuu vielä kantamaan ostoksia, mutta vaikenee, kun isäntä sieppaa kolme pahvilootaa yhteen kätteen ja minut toiseen. Ne kun olivat tyhjiä. Ne laatikot. Tarkotettu näitten mun väkerrysten postittamisseen!

Vasta kotona tajusin miksi se ukonmulukkero ei tullu auttamaan. Ne oli Alkon laatikoita ja jampalla putkiaivo raksutti vaa, että TYHYJIÄ. TYHYJIÄ??! 😀 😀 😀

Tuli sitte istuttua sohvalla pari päivää ja ehän minä ossaa olla tekemättä mittää. Tämmöset synty.

Enkä minä oo jouten ollu muullonkaa, kummityttö joutuu pittään tämmösiä.

Vihovviime ukkoki sai uuet sukat. Tuliko näistä vähän pliisut?

Minulle tuli semmone luovuusaalto näitä sukkia tehessä. Ihan suorastaan hullaantuivat ko jaoin kuvan tuolla somekanavassa, ”kyllä laps ilahtuu ku nuo saapi!” No kieltämättä, kyllä nää ihan mukavat on…

Kävinhän mie rönktenissä sitte seuraavana päevänä, liäkäri tuumas jottei oo murtummaa vaikka mie sille valamiin tiagnoossin annoin: vanahuusiän atht. Mutta kipiät on polovet vielännii ja komian väriset. 😀 Ois ees jonku antilooppireseptin kirjottanna, mutta ei, puranaa…. Että mikäpä tässä. Nyt itsesuksestio …ei oo mittää hättää, eioomittäähättää, eioomittäähättää…

Karahvi ja lasit

Toimitusjohtajalle kaiversin tämän setin. Karahvin tilavuus on noin 7 dl.

Herra itse poseeraa karahvissa. Kaveriksi upean muotoiset viskilasit.

Juhlat olivat viime vuoden puolella, mutta onnittelut vielä täältäkin merkkipäivän johdosta. 🙂

Kiitos!

Tuossa leivinuunia lämmittelin huomista kinkun paistoa varten ja käsivarret nokisina mietin, että olipa taas hieno vuosi teidän kivojen ideoiden parissa! Sieluni silmin näin, miten kaivertamani lasi nousee onnittelumaljana tai rakas lemmikki katselee silmät tuikkien synttärisankaria vaasin kyljestä. Ihan kuin oisin saanut itsekin olla osana teidän juhlia. Wow! Kiitos että sain kaivertaa ideanne todeksi! Innokkaana odotan uutta vuotta ja teidän uusia ajatuksia!

Tuokoon vuosi 2019 onnea ja naurua! Ihanaa joulua! Nauttikaa! 

Prätkällä kuusivarkaisiin ;)

 ❤: Anne

Aquaman-ukulele

Tilasin Thomannilta muutaman diy ukulele-kitin. Ainakin yhteen ajattelin polttokaivertaa ja merenneidosta se  lähti. Tässä vaiheessa en vielä tiennyt mitä tuleman pitää. Sekaan ui outoja fisuja, hai, mustekala. 😀 Kunnes itse merten kuningas saapui  hallitsemaan näitä meren eläviä. Videolla soiva musiikki on Aquaman-leffasta biisi ”None Shall Live”.

Aquaman ukulele

Momoa is absolute gem! Suomessa leffan ensi-ilta 21.12.2018. JES!

 

Karvaisia kavereitamme kaiverruksissa

Joko sulla on joulu”hössötykset” alkanu?  Vielä on pari kaiverrusta tehtävä, sitten menee Lasipuotikin tauolle ja alan leipomaan ja paistamaan, nam!

Mutta tässä muutama työ vielä ennen joululahjoja. Sain upean kuvan rotikasta ja kaiversin sen viinilasiin.

Hurmaava rottweiler!

Tässä viskilasissa on tuo sama hurmuri! 

Hurmuri!

Tuoppiin puolestaan kaiversin valkoisen hevosen. Tällä hevosella on erityinen asema erään nuoren naisen sydämessä.

Hepo tuopin kyljessä

Aikanaan lemmikistä on luovuttava, tämä kaiverrus edesmenneen koiran muistoksi.

Edesmenneen koiran muistoksi

Ja tietysti yksi tipsu mahtuu aina joukkoon! 🙂

Ja hei! Jätäpä kommentti, hyvät ja huonot puolet ja muut ajatukset mitä työt sinussa herättivät.  Otsikon vierestä! Kiitos!