Ystävä pyysi korjaamaan peilin, jonka oli saanut mummoltaan. Reunasta puuttui pala, sen korvasin mustalla lasinpalalla, jonka leikkasin ja hioin oikean malliseksi. Lisäksi kaiversin tekstin ja herkän kukkaiskiehkuran. Peilitöitten kuvaaminen on hankalaa, ettei oma naama näy peilistä. 😛 Vinosta kuvaaminen peilaa kaiverruksen.

Hello beautiful!

Seuraava saamani työ jänskätti ihan hitokseen!

Valaisin on Kempeleläisen kaivertaja Stenmanin, luultavasti 1945-1960 käsityönä valmistama. Tämä vanha valaisin oli ollut 50 vuotta säilöttynä muhiin. Ihana tarina kertoo, että mies ja nainen olivat aikoinaan, kumpikin tahoillaan, laittaneet talteen lampun reunapaloja. Osat ovat siis kahden eri isovanhemman lampuista. Tiedossani ei ole montako näitä lamppua on tehty.

Runko oli pahasti vääntynyt ja rikki. Hioin sen kauttaaltaan ja irroitin särkyneet osat.

Koska kyseessä on täysin käsintehty valaisin, kaikki osat olivat eri kokoisia. Ja eri värisiä, vaikka puhdistin ne huolella.

Juotin uudet pidikkeet paloille, pyrkien säilyttämään alkuperäisen valmistustavan.

Tässä kuvassa lasit paikoillaan. Hioin tarvittaessa paloja, jotta ne olisivat suunnilleen saman kokoisia keskenään. Jokaiselle palalle oli vain yksi kohta, mihin se sopi. Hauskaa oli, että kerätyt reunapalat olivat kuvioltaan erilaisia. Miehen keräämät yhtä lajia ja naisen keräämät toista. Sijoittelin ne vuorotellen valaisimeen. Hippasen laitoin kirkasta liimaa kiskoihin, joihin lasit tulivat.

Valmis valaisin tässä, vielä minun pöydällä.

Molempien keräämät palat yhdistettynä! Paljon tunnearvoa sisältävä, arvokas valaisin, joka pääsi sopivasti heidän uuteen kotiinsa!

❤❤

Kuvassa valaisin kunniapaikallaan. Ihanaa!